Harrastuksesta

Suomalaisten pienoisrautateiden harrastaminen ei ole kovin yleistä Suomessa. Vaikeutena on sopivan suomalaisen kaluston puute. Pitkään valmista suomalaista kalustoa oli mahdoton hankkia valmiina. Siihen tuli hiukan helpotusta Sr2:n mallin ilmestyttyä markkinoille. Siitä on julkaistu kaikki kolme eri VR:n maalausversiota. Suomessa liikkunutta ulkolaista kalustoa löytyy sitten huomattavasti enemmän. Entisen Neuvostoliiton sekä nykyisen Venäjän kalustoa näkyy melkein kaikilla rataverkoilla.

Junalauttaliikenteen lakattua ruotsalaisen ja keskieurooppalaisen liikennöinti Suomen rataverkolla päättyi. Onneksi siitä on paljon kuvamateriaalia jäljellä jälkipolville ihmeteltäväksi. Suomi  oli silloin osa eurooppalaista rataverkkoa. Toivottavasti nämä ajat palaavat joskus yksityisten operaattoreiden aloittaessa liikennöinnin. Jos uudet operaattorit suosivat ulkolaista standardikalustoa, niin valikoima varmaan lisääntyy myös ns. suomalaisessa kalustossa.

Suomalaista kalustoa ovat tuottaneet tähän saakka yksityiset harrastajat. Kalusto on tuotettu rakennussarjoina, koska valmiiden sarjojen tuottaminen näin pienissä määrin on kallista. Suomessa ovat Salliset veljekset ovat olleet erittäin tuotteliaita tuottamaan näitä sarjoja. Tmi Mestarimallit ovat tällä ainoa kaupallisesti toimiva kotimaisten rakennussarjojen tuottaja. Näiden sarjojen ainoa puute on se, että ne vaativat jonkun verran käden taitoja: juottamista ja maalaamista. Näiden taitojen opettelu on jokaisen omassa halussa. Hyviä neuvoja saa varmasti jo näitä sarjoja rakentaneilta. Käymällä esim. kerhoilloissa saa varmasti tukea harrastuksen aloittamiselle.

Jos ei tee mieli rakentaa kalustoa, voi aina rakentaa pienoisrautatiemiljöön. Nykyään ei tarvitse rakentaa itse koko rataa. Riittää, kun rakentaa pari modulia, jotka voidaan liittää yhteen muiden harrastajien moduleihin. Näin ovat syntyneet  FREMO-FIN ja N-Club. Harrastukseen liittyviä vihjeitä saa myös keskustelupalstoilta, kuten Veturitalli-sivusto sekä Pienoismallit-sivustolta.